Meillä on sydäntä sivistykselle?

Tunteisiin on hetkittäin meilläkin mennyt viime päivien Yle-uutisen (15.8.) innoittama verkkokeskustelu Twitterissä ja muissa medioissa. Tällä hetkellä suorastaan kauhistuttaa, kuinka keskustelu junnaa paikallaan, ja kuinka aikuisetkin unohtavat kohteliaan käyttäytymisen keskustellessaan. Olisiko aika pysähtyä hetkeksi? 

Me koemme oppimisen taitojen, ja sitä kautta myös itseohjautuvuuden taitojen harjoittelun peruskoulussa sydämen asiana. Yksi ydinviestimme koulun kehittämiseen kuuluu: tutkimusperustaisuus turvaa tekemisen laadun. Toivottavasti ennätämme tämän syksyn aikana haastaa oppimisen tutkijoita esimerkiksi Oulun yliopiston oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikössä tuottamaan aiheesta tutkimukseen nojaavan tekstin, joka tarjoaa myös ratkaisuja. Projektimme taustahenkilöillä on valtava määrä tutkimusfaktaa ja kykyä sanoittaa se kansankielellä. Meidän tavoitteemme keskusteluun osallistumisessa ei kuitenkaan ole osoittaa kenenkään tunnetta tai kokemusta vääräksi, mutta oikoa väärinkäsityksiä kuitenkin. Tämän vuoksi jo viime viikolla kirjoitimme lyhyen vastineemme uutiselle. Omalta osaltamme tavoitteenamme on tuoda laajempaa näkemystä koulun kehittämisen keskusteluun. 

Tähän tekstiin koostamme vielä pari mielestämme lukemisen arvoista tekstiä aiheeseen liittyen ja lopuksi haluamme innostaa jokaista lukijaa pohtimaan omaa rooliaan koulun kehittämisessä ja keskusteluun osallistuessa.

Juho Norrenan asiallinen teksti Kapea-alaista keskustelua uudistuvasta koulusta (17.8.2019) tarjoaa vähän laajempaa ymmärrystä koulun haasteista ja erinomaisen kysymyspatterin asioista, mitä kannattaisi räkyttämisen sijaan pohtia. 

Lauri Järvilehdon 19.8.2019 kirjoittama vastine Todelliseen tutkimusfaktaan perustuva tilannekuva suomalaisesta koulusta nyt ja ennen kokoaa hyvin faktoja aiheen tiimoilta.

Olisipa upeaa, jos opettajat hakeutuisivat laajemmalla rintamalla jakamaan toimivia arjen käytäntöjä uuden opetussuunnitelman toteuttamiseen liittyen. Yle uutisoi jo keväällä ”Nykymaailmassa ei pärjää sillä, että istuu hiljaa ja tekee annetut tehtävät” – Oululaisopettajan luokassa jo ekaluokkalaiset ottavat vastuuta oppimisestaan (27.3.2019). Artikkelissa oululainen opettaja Paula Vorne kertoo tavoista tukea itseohjautuvuuden kehittymistä. Vastaavia juttuja lukisi mielellään enemmän. Suomessa on huikeita opettajia ja kouluja!

Haluamme nostaa esiin myös erinomaisia tekstejä ihmisyydestä, vuorovaikutuksesta ja hyvinvoinnista. Innostuttaisiinko pohtimaan omia valintojamme keskusteluun osallistuessamme. Vievätkö viestini keskustelua eteenpäin? Osaanko arvostaa toista? 

Olli-Pekka Heinonen kirjoittaa viisaasti ihmisyydestä ja vuorovaikutuksesta Vade Mecum (17.8.2019). Uuden oppimisen äärellä olisi hyvä pysyä nöyränä ja muistaa, että yhdessä olemme enemmän. 

Pidempiaikainen negatiivisuudessa pyöriminen harvoin on vienyt eteenpäin. Kirsti Lonka viestii hyvin vahvuuksiin keskittymisen tärkeydestä ja uuden oppimisesta Professorilta 5 vinkkiä: Vuorovaikutustaitoja kehittämällä lisää työhyvinvointia (15.8.2019) 

Helsingin sanomien juttu On monta syytä tunnustaa, jos ei tiedä – viisi faktaa älyllisestä nöyryydestä (3.7.2019) kertoo, että tuoreimpien tutkimusten valossa uutta voi oppia vain, jos myöntää tietämättömyytensä. Annetaan itsellemme lupa osallistua koulun kehittämiseen liittyvään keskusteluun omasta roolista käsin ilman tietämisen taakkaa. Annetaan itsellemme ja toisillemme mahdollisuus oppia uutta. 

Mikko Saari kirjoittaa fiksusti vastuusta: Nuorten koulurauhaviesti: Pidetään huolta ja otetaan vastuuta. Ja me aikuiset, annetaan tämän viestin näkyä arjessamme vanhemmuudesta päätöksentekoon ja aina median tuottamaan koulu-uutisointiin saakka!

Työtä koulun kehittämiseen liittyvien haasteiden parissa riittää ja se työ ei lopu koskaan. Uudistuksen keskellä meillä olisi kuitenkin mahdollisuus muokata asennettamme ja kääntää kelkkaa ratkaisukeskeisemmäksi – osoittaa, että meillä on sydäntä sivistykselle.

Pari valittua sanaa itseohjautuvuudesta

Yle uutisoi eilen: Koulu alkoi noudattaa uusien suositusten mukaisia opetusmenetelmiä – jo useampi lapsi vaihtamassa koulua: ”En oppinut mitään”. Joukko uusiin opetusmenetelmiin pettyneitä vanhempia vaatii lapsilleen siirtoa perinteisempään kouluun.

Todella surullinen juttu, ei voi muuta sanoa. Surullista Ainon ja muiden tässä jutussa mainittujen lasten ja heidän vanhempien kannalta, surullista kyseessä olevan koulun ja kaikkien muiden suomalaisten koulujen kannalta. Lisäksi surullista on julkinen keskustelu, jossa syylliseksi virheellisesti leimautuu uusin opetussuunnitelma. Media ohjaa harmillisen usein syyttävän sormen sinne, minne se ei välttämättä kuulu – ja liian moni keskusteluun osallistuja seuraa perässä.

Olimme saman aiheen äärellä jo viime syksynä ja kirjoitimme aiheesta Oppilaan itseohjautuvuus – onko julkinen keskustelu oikeilla raiteilla?. Ylen uutisen jälkeistä somekeskustelua seuranneena näyttää, että on syytä palata aiheeseen ja omalta osalta pyrkiä jälleen korjaamaan vääriä käsityksiä.

Opetussuunnitelmassa itseohjautuvuus ei suinkaan tarkoita oppilaiden heitteillejättöä, päinvastoin! Se korostaa suunniteltua ja systemaattista itseohjautuvuuden kehittymisen tukemista ja sen merkitystä oppimiselle. Se asettaa itseohjautuvuuden tavoitteeksi, jota kohti pitäisi pyrkiä ja johon koulussa tulisi saada eväitä. Itseohjautuvuuden tavoitteen saavuttaminen edellyttää itsesäätelytaitojen tavoitteellista kehittämistä ja tässä opettaja on avainasemassa. Kyse on erittäin haastavasta asiasta! 

Suomessa on paljon hyviä kouluja ja maailman parhaisiin kuuluvia opettajia. On kehuttava esimerkiksi OpenDigi-kehittäjäyhteisöihin mukaan lähteneitä kouluja, jotka aktiivisesti ja tutkimusperustaisesti ovat lähteneet miettimään ja kokeilemaan mitä uusi opetussuunnitelma todellisuudessa tarkoittaa ja kuinka sitä parhaalla mahdollisella tavalla voi arjessa toteuttaa. Lapsen paras edellä, tietenkin! 

Muutos vaatii paljon työtä ja uuden oppimista. Valmiita toimintamalleja ei ole, vaan ne on yhteistyössä luotava. Tähän myös me OpenDigissä olemme pyrkineet kehittäessämme uudenlaista foorumia koulujen opettajien, opettajankouluttajien ja opettajaopiskelijoiden yhteiselle työskentelylle ja osaamisen kehittämiselle.

Laadukkaalle ja avoimelle vuoropuhelulle aiheen äärellä on tilaa. Tehdään kuitenkin taustatyöt hyvin, ennen kuin aletaan enemmän huutelemaan. Aloitetaan lukemalla OPS.

Miten teoria siirtyy käytäntöön kouluyhteistyössä?

OpenDigi-kehittäjäyhteisöissä opettajat, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat mylläävät erilaisten OPS-lähtöisten opettajan ja koulujen arjessa näkyvien haasteiden parissa. Kehittäjäyhteisöt pyrkivät löytämään ratkaisuja yleensä yhden koululle tärkeän haasteen työstämiselle – yhdessä määritellyn tavoitteen pohjalta.

Kouluyhteistyön yhtenä tavoitteena on saada tuoreimmat tutkimustulokset näkyviksi arjen pieniksi teoiksi koululuokissa. Käytännössä meidän toimintamallissa tieto tuoreimmasta tutkimuksesta siirtyy koulujen käyttöön esimerkiksi opiskelijoiden kautta. Tutkimusperustaisuus turvaa tekemisen laadun, kuuluukin yksi ydinviesteistämme.

Eilen Oulussa pidettiin Vaalan yhtenäiskoulun kanssa yhteistyötä tekeville opiskelijoille tietoisku strategisesta oppimisesta. Tällä Intercultural Teacher Education – ryhmällä yhteiskehittämisen kysymys on ”How to teach and make pupils and teachers aware of different learning strategies?” ”Miten tukea oppilaita ja opettajia tunnistamaan, tukemaan ja käyttämään erilaisia oppimisstrategioita?”.  Jo helmikuussa päästään näkemään miten oppimisen teoria siirtyy käytäntöön tässä kouluyhteistyössä, kun opiskelijat, koulun opettajat ja opettajankouluttaja suunnittelevat opetuskokeiluja koulun MOK-viikolle.

Opetuskokeiluissa voidaan esimerkiksi pyrkiä tekemään oppitunnilla asioita, jotka auttavat oppilaita tunnistamaan, käyttämään ja arvioimaan muistiinpanotekniikoita oppimista parhaiten kyseisessä tilanteessa sopivalla tavalla.

Tietoiskussa käytiin paljon keskustelua oppimisen taidoista ja niiden tukemisesta muun muassa oppimisen itsesäätelyyn liittyvän teorian näkökulmasta. Lisäksi käytössä oli muun muassa tämä ladattava The Learning Scientist materiaali http://www.learningscientists.org/downloadable-materials/, joka on muuten tosi hyvä. Tästä voisi löytyä varmaan monelle opettajalle ajatuksia oppimisen taitojen tukemiseen omien oppilaiden kanssa. Suositus tutustua!

Hyvät oppimisen taidot auttavat elämässä

Jokaisella OpenDigin toiminnassa mukana olevalla yliopistolla on oma erityisvastuualue, josta he tuottavat tuki- ja virikemateriaalia kehittäjäyhteisöjen käyttöön.

Oulun yliopiston erityisvastuualue on strateginen oppiminen. Tämän ensimmäisen tuki- ja virikemateriaaliksi tuotetun videon tavoitteena oli tiivistetysti ja selkokielellä avata mistä strategisessa oppimisessa on kyse ja miksi se on tärkeää.

Videolla professori Sanna Järvelä kertoo lyhyesti strategisen oppimisen merkityksestä koulun ja opettajan arjessa.

  1. Tutkimus on kiistatta osoittanut, että strategisen oppimisen taidot erottavat hyvät ja heikot oppijat. Hyvät oppimisen taidot antavat valmiuksia koko elämää varten.
  2. On tärkeää harjoittaa näitä oppimisen taitoja.  Opettaja on avainhenkilö, joka luo mahdollisuuksia harjoittelulle. Parhaimmassa tapauksessa opettaja on vahva oppija itsekin ja mallittaa oppimisen taitoja oppilaille ja opiskelijoille.
  3. Strategisten taitojen ja oppimisen tutkimus on käytännöllistä ja se tuottaa keinoja suoraan oppilaan ja koulun arkeen.

Meidän mielestämme video voi mainiosti toimia esimerkiksi koulun kehittämiseen liittyvän keskustelun avaajana. Toivottavasti sisältö herättää myös pohtimaan omia oppimisen taitojasi.

Kuva: Samuel Zeller Unsplash

Oppilaan itseohjautuvuus, onko julkinen keskustelu oikeilla raiteilla?

Olemme mielenkiinnolla seuranneet julkista keskustelua perusopetuksesta. Useissa medioissa on viime aikoina nostettu esille opetussuunnitelmassa esiintyvä oppilaiden itseohjautuvuus. Haluamme tuoda julkiseen keskusteluun oman näkemyksemme siitä, mitä itseohjautuminen opetussuunnitelmassa oikeastaan tarkoittaa.

Ylen aamu-tv:ssä 2.8.2018 toimittaja Totti Toivonen tenttasi 2.8.2018 opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselta ja OAJ:n puheenjohtajalta Olli Luukkaiselta onko ne kasiluokkaiset teinit oikeasti itseohjautuvia uraohjuksia: ”Jos mä nyt pikkusen kärjistän ja kritisoin. Siis täähän lähtee nää opetussuunnitelmat siitä, että tämmönen kasiluokkalainen teini on valtavan itseohjautuva tyyppi. Itseasiassa jo ala-asteella pitää ruveta ohjautumaan itse siihen, että pystyy luomaan sen opiskelu- / opintopolkunsa ja luomaan itselleen tavoitteita, joita sitten opettajan kanssa arvioidaan yhdessä, että miten ne minun itse asettamani tavoitteet sitten toteutuivat. Ja oppilaat voi järjestää hyvin eri tasoisia haasteita itse asiassa, ne voi laittaa liian helppoja tai liian vaikeita. Minkälainen teidän kokemus on tuommoisesta teini-ikäisestä? Onks ne tämmöisiä itseohjautuvia uraohjuksia, mille tämmöinen järjestelmä luodaan?”

Opettaja-lehteen kynäilemässään kolumnissa Saako opettaja opettaa  Nina Sajaniemi (dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa ja varhaiskasvatuksen professori Itä-Suomen yliopistossa) kertoo: ”Peruskoulun uudistamisen ja vallalla olevan oppimiskäsityksen taustalla on sitkeä ajatus lasten itseohjautuvuudesta ja pystyvyydestä.” Odotetaanko lasten  itseohjautuvuutta liian varhain ja väärillä tavoilla?

Meidän näkökulmastamme molemmissa edellä mainituissa esimerkeissä mennään enemmän tai vähemmän väärille raiteille tai puhutaan hieman asian vierestä. Eihän itseohjautuvuus opetussuunnitelmassa suinkaan tarkoita sitä, että oppilaan pitäisi osata suunnitella alakouluikäisenä oma oppimispolkunsa tai itse asettaa koulun opetuksen tavoitteita. Vielä vähemmän itseohjautuvuus tarkoittaa sitä, että oppilaan tulisi tietää mitä hän tulevaisuudessa tulee tarvitsemaan tai mitä hänen tulee osata.

Olemme Sajaniemen kanssa samaa mieltä siitä, että ”peruskoulun on tarkoitus vahvistaa osaamista ja valmentaa tulevaan.” Siihen nykyinen opetussuunnitelma antaa itse asiassa  erinomaiset, entistä paremmat mahdollisuudet. Myös Saajaniemi korostaa: ”Lapset eivät ole selvänäkijöitä – he eivät voi tietää mitä tulevaisuudessa tarvitsevat ja mitä heidän tulisi osata. Se on ollut aikuisen tehtävä, ja niin sen pitäisi olla vieläkin.” Olemme vahvasti samaa mieltä.

Nykyinen OPS sanoo: ”Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. Siksi oppilasta ohjataan tiedostamaan omat tapansa oppia ja käyttämään tätä tietoa oppimisensa edistämiseen. Oppimisprosessistaan tietoinen ja vastuullinen oppilas oppii toimimaan yhä itseohjautuvammin. Oppimisprosessin aikana hän oppii työskentely- ja ajattelutaitoja sekä ennakoimaan ja suunnittelemaan oppimisen eri vaiheita. Jotta oppilas voisi oppia uusia käsitteitä ja syventää ymmärrystä opittavista asioista, häntä ohjataan liittämään opittavat asiat ja uudet käsitteet aikaisemmin oppimaansa. Tietojen ja taitojen oppiminen on kumuloituvaa ja se vaatii usein pitkäaikaista ja sinnikästä harjoittelua.”

Opetussuunnitelma ei mielestämme oleta lasten olevan valmiiksi itseohjautuvia. Se asettaa itseohjautuvuuden tavoitteeksi, jota kohti pitäisi pyrkiä ja johon koulussa tulisi saada eväitä. Itseohjautuvuuden tavoitteen saavuttaminen edellyttää itsesäätelytaitojen tavoitteellista kehittämistä.  Eivätkö haasteet siis liity enemmänkin opettajien osaamiseen?

Opettajien kannalta olennainen kysymys kuuluu: miten oppilaiden oppimisen itsesäätelytaitojen kehittymistä pitäisi tukea? Kuinka tarjota tilaisuuksia omien oppimisen taitojen harjoittelemiseen? Nämä taidot auttavat jokaista kehittymään ja kohtaamaa yhä kiivaammin muuttuvan maailman. Vahvat oppimisen taidot luovat pohjaa meidän jokaisen elämänhallinnalle ja hyvinvoinnille. Kysymys on yhtä lailla esitettävä opettajankoulutukselle: miten opettajaksi opiskeleva oppii tukemaan oppilaiden itsesäätelyn kehittymistä ja kuinka opettajankoulutus tukee tätä kasvua? Kuinka koulut voivat kehittyä yhteiskunnan muutoksen mukana ja kuinka meistä kaikista voi kasvaa aktiivisia ja taitavia oppijoita?

Ongelma lienee siinä, että aiheeseen liittyvä tutkimus on vielä varsin nuorta eikä asiasta ole opettajankoulutuksessa kovin kauaa puhuttu – ja voi olla ettei puhuta vieläkään riittävästi. Tarvitaan avointa ja laadukasta vuoropuhelua opettajankoulutuksen ja tavallisten koulujen välillä.

-Heikki ja Viivi