Kuva: Samuel Zeller Unsplash

Oppilaan itseohjautuvuus, onko julkinen keskustelu oikeilla raiteilla?

Olemme mielenkiinnolla seuranneet julkista keskustelua perusopetuksesta. Useissa medioissa on viime aikoina nostettu esille opetussuunnitelmassa esiintyvä oppilaiden itseohjautuvuus. Haluamme tuoda julkiseen keskusteluun oman näkemyksemme siitä, mitä itseohjautuminen opetussuunnitelmassa oikeastaan tarkoittaa.

Ylen aamu-tv:ssä 2.8.2018 toimittaja Totti Toivonen tenttasi 2.8.2018 opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselta ja OAJ:n puheenjohtajalta Olli Luukkaiselta onko ne kasiluokkaiset teinit oikeasti itseohjautuvia uraohjuksia: ”Jos mä nyt pikkusen kärjistän ja kritisoin. Siis täähän lähtee nää opetussuunnitelmat siitä, että tämmönen kasiluokkalainen teini on valtavan itseohjautuva tyyppi. Itseasiassa jo ala-asteella pitää ruveta ohjautumaan itse siihen, että pystyy luomaan sen opiskelu- / opintopolkunsa ja luomaan itselleen tavoitteita, joita sitten opettajan kanssa arvioidaan yhdessä, että miten ne minun itse asettamani tavoitteet sitten toteutuivat. Ja oppilaat voi järjestää hyvin eri tasoisia haasteita itse asiassa, ne voi laittaa liian helppoja tai liian vaikeita. Minkälainen teidän kokemus on tuommoisesta teini-ikäisestä? Onks ne tämmöisiä itseohjautuvia uraohjuksia, mille tämmöinen järjestelmä luodaan?”

Opettaja-lehteen kynäilemässään kolumnissa Saako opettaja opettaa  Nina Sajaniemi (dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa ja varhaiskasvatuksen professori Itä-Suomen yliopistossa) kertoo: ”Peruskoulun uudistamisen ja vallalla olevan oppimiskäsityksen taustalla on sitkeä ajatus lasten itseohjautuvuudesta ja pystyvyydestä.” Odotetaanko lasten  itseohjautuvuutta liian varhain ja väärillä tavoilla?

Meidän näkökulmastamme molemmissa edellä mainituissa esimerkeissä mennään enemmän tai vähemmän väärille raiteille tai puhutaan hieman asian vierestä. Eihän itseohjautuvuus opetussuunnitelmassa suinkaan tarkoita sitä, että oppilaan pitäisi osata suunnitella alakouluikäisenä oma oppimispolkunsa tai itse asettaa koulun opetuksen tavoitteita. Vielä vähemmän itseohjautuvuus tarkoittaa sitä, että oppilaan tulisi tietää mitä hän tulevaisuudessa tulee tarvitsemaan tai mitä hänen tulee osata.

Olemme Sajaniemen kanssa samaa mieltä siitä, että ”peruskoulun on tarkoitus vahvistaa osaamista ja valmentaa tulevaan.” Siihen nykyinen opetussuunnitelma antaa itse asiassa  erinomaiset, entistä paremmat mahdollisuudet. Myös Saajaniemi korostaa: ”Lapset eivät ole selvänäkijöitä – he eivät voi tietää mitä tulevaisuudessa tarvitsevat ja mitä heidän tulisi osata. Se on ollut aikuisen tehtävä, ja niin sen pitäisi olla vieläkin.” Olemme vahvasti samaa mieltä.

Nykyinen OPS sanoo: ”Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. Siksi oppilasta ohjataan tiedostamaan omat tapansa oppia ja käyttämään tätä tietoa oppimisensa edistämiseen. Oppimisprosessistaan tietoinen ja vastuullinen oppilas oppii toimimaan yhä itseohjautuvammin. Oppimisprosessin aikana hän oppii työskentely- ja ajattelutaitoja sekä ennakoimaan ja suunnittelemaan oppimisen eri vaiheita. Jotta oppilas voisi oppia uusia käsitteitä ja syventää ymmärrystä opittavista asioista, häntä ohjataan liittämään opittavat asiat ja uudet käsitteet aikaisemmin oppimaansa. Tietojen ja taitojen oppiminen on kumuloituvaa ja se vaatii usein pitkäaikaista ja sinnikästä harjoittelua.”

Opetussuunnitelma ei mielestämme oleta lasten olevan valmiiksi itseohjautuvia. Se asettaa itseohjautuvuuden tavoitteeksi, jota kohti pitäisi pyrkiä ja johon koulussa tulisi saada eväitä. Itseohjautuvuuden tavoitteen saavuttaminen edellyttää itsesäätelytaitojen tavoitteellista kehittämistä.  Eivätkö haasteet siis liity enemmänkin opettajien osaamiseen?

Opettajien kannalta olennainen kysymys kuuluu: miten oppilaiden oppimisen itsesäätelytaitojen kehittymistä pitäisi tukea? Kuinka tarjota tilaisuuksia omien oppimisen taitojen harjoittelemiseen? Nämä taidot auttavat jokaista kehittymään ja kohtaamaa yhä kiivaammin muuttuvan maailman. Vahvat oppimisen taidot luovat pohjaa meidän jokaisen elämänhallinnalle ja hyvinvoinnille. Kysymys on yhtä lailla esitettävä opettajankoulutukselle: miten opettajaksi opiskeleva oppii tukemaan oppilaiden itsesäätelyn kehittymistä ja kuinka opettajankoulutus tukee tätä kasvua? Kuinka koulut voivat kehittyä yhteiskunnan muutoksen mukana ja kuinka meistä kaikista voi kasvaa aktiivisia ja taitavia oppijoita?

Ongelma lienee siinä, että aiheeseen liittyvä tutkimus on vielä varsin nuorta eikä asiasta ole opettajankoulutuksessa kovin kauaa puhuttu – ja voi olla ettei puhuta vieläkään riittävästi. Tarvitaan avointa ja laadukasta vuoropuhelua opettajankoulutuksen ja tavallisten koulujen välillä.

-Heikki ja Viivi