OpenDigi goes Kilpisjärvi

Edellinen Lapin alueen OpenDigi -postaus viritti alustavasti jo Kilpisjärven teemaan, mistä lupasimme tulla myöhemmin kertomaan lisää. Voimme todeta, että reissu pohjoisimmalle OpenDigi-kehittäjäyhteisössä mukana olevalle koululle on saatu virallisesti ja erittäin onnistuneesti päätökseen! Reissun aikana ehdimme maisemien ihastelun ja kuvaamisen lisäksi tutustua Kilpisjärven monitoimitaloon ja alustavasti suunnitella tulevan syksyn syventävää harjoittelua yhdessä koulun henkilökunnan ja harjoittelun tekevän opettajaopiskelijan kanssa. Opettajia koululla on kolme ja oppilaita parisenkymmentä, esikoulusta yhdeksännelle luokalle.

Ennen OpenDigi -kehittäyhteisön varsinaisen toiminnan alkua tapaamme jokaisen OpenDigi-koulun ohjaavan opettajan ja rehtorin, ja kartoitamme toiminnan lähtökohtia ja mahdollisia kehittämistavoitteita. Kilpisjärven monitoimitalolla keskustelussa mahdollisista kehittämisen kohteista esille nousivat muun muassa monilukutaito monialaisissa oppimis- ja oppiainerajat ylittävissä kokonaisuuksissa. Ajatuksia heräsi esimerkiksi sanoma-/aikakausilehtikuukaudesta, tekijänoikeuksista sekä näppäintaidoista. Yhteiset kehittämistavoitteet tarkentuvat lopulliseen muotoonsa syksyllä.

Lapin alueen OpenDigi-kehittäjäyhteisön varsinainen aloitus tapahtuu syyskuun alussa, jolloin mukana olevat luokanopettajaopiskelijat ovat jo palanneet lomiltaan takaisin Lappiin.

OpenDigin Lapin alueen ”KickOff” tulee toteutumaan satojen kilometrien etäisyyksien vuoksi yhtä aikaa Rovaniemellä sekä virtuaalisesti niin, että kaikilla toimijoilla on mahdollisuus päästä mukaan. Myös Lapissa OpenDigin kehittäjäyhteisön toiminnan alkaessa pyritään toimijoissa käynnistämään yhteistyön onnistumisen kannalta tutkitusti olennaisia prosesseja. Näitä prosesseja ovat OpenDigi-kehittäjän identiteetin muodostuminen, omistajuus, yhteenkuuluvuus ja tulevan ennakointi päämäärätietoisuus.

IMG_9105Kuva: Kilpisjärven maisemissa riitti ihasteltavaa

Ennen syksyn aloitusta Lapissa riittää vielä paljon tehtävää. Seuraavaksi jatkamme kouluvierailuja ja alustavien kehittämistavoitteiden suunnittelua, seuraavaksi Kemijärvellä.

Innostunein terveisin,
Satu-Maarit ja Susanna

Poikkeuksellinen Lappi!

Otsikolla viitataan toki poikkeuksellisen kuumiin keleihin, joista olemme saaneet nauttia jopa Lapissa asti, mutta myös Lapin yliopiston poikkeuksellisiin lähtökohtiin lähteä kehittämään opettajankoulutuksen ja koulujen välistä vuoropuhelua aivan pohjoisessa Suomessa.

Lapin alueella OpenDigi-kehittäjäyhteisöjen toiminta ja yhteiskehittäminen tulee linkittymään  luokanopettajaopiskelijoiden harjoittelujaksoihin. Harjoittelut kestävät reilun kuukauden päivät, minkä aikana opettajaopiskelijat työskentelevät kouluilla yhdessä määriteltyjen kehittämistavoitteiden parissa sekä yhdessä valittujen lähestymistapojen ja harjoitteiden kautta. Tämä poikkeuksellinen toteutustapa tarjoaa myös satojen kilometrien päässä sijaitseville kouluille mahdollisuuden päästä  mukaan OpenDigi-kehittäjäyhteisöön ja tukee oikeasti tiivistä yhteistyötä koulun, opettajaopiskelijan ja opettajankouluttajan välillä. Opettajaopiskelijat, kun muuttavat jakson ajaksi paikkakunnalle, jossa koulu sijaitsee.

Lapin yliopiston luokanopettajaopiskelijat ovat saaneet OpenDigi-kehittäjäyhteisön toimintaan ja harjoitteluun liittyvää tietoa jo nyt keväällä ennen varsinaista aloitusta. Opiskelijoille OpenDigi tarjoaa mahdollisuuden päästä näkemään kouluja aina Lapin pohjoisinta kolkkaa myöten ja on näin erinomainen vaihtoehto Lapin yliopiston normaalille harjoittelukoululle. OpenDigi-kehittäjäyhteisöön Lapissa onkin valikoitunut opiskelijoita, jotka ovat olleet kiinnostuneita verkostoitumaan ja näkemään ja kokemaan koulujen arkea perinteisen harjoittelukoulun ulkopuolella. Osalla opiskelijoita OpenDigi on myös mahdollisuus kerätä tutkimusaineistoa omaa pro gradu –tutkielmaansa varten. Ennen kaikkea kyse on poikkeuksellisen uskomattomista kokemuksista!

Koulut kasassa!

OpenDigi kehittäjäyhteisöön Lapin alueella tulee kouluja Rovaniemeltä, Ivalosta, Kemijärveltä ja Kilpisjärveltä. Paikkakunnat ovat valikoituneet oppilaiden omien mielenkiinnonkohteiden tai aikaisempien kokemusten perusteella. Mahtavaa, että myös koulut innostuivat OpenDigistä ja tarjotuista mahdollisuuksista. Suurella ilolla ja innostuksella olemme näyttäneet oppilaiden kouluvalinnoille vihreimmistä vihreimpää valoa ja odotamme yhteistyötä!

OpenDigin Lapin alueen kehittäjäyhteisön toiminta käynnistyy elokuussa 2018.

IMG_3362

Erityisosaaminen kehittäjäyhteisön käyttöön

OpenDigissä jokaisella mukana olevalla yliopistolla on oma sisältövastuualueensa, joka on myös heidän erityisosaamisalueensa. Näiden erityisosaamisten pohjalta jokainen partneriyliopisto tuottaa tuki- ja virikemateriaalia sekä alueellisten yhteisöjen että valtakunnallisen kehittäjäyhteisön käyttöön. Lapin yliopistossa on huikeaa osaamista kriittisen ajatteluun ja monilukutaitoon liittyen. On upeaa, että saamme erilaisen toimintamallin avulla viedä osaamistamme ja uusinta tutkimustietoa koulujen arkeen käytännössä hyödynnettäväksi. Mahtavaa on myös partneriyliopistojen osaamisen saaminen Lapin alueen kehittäjäyhteisön hyödyksi.

Seuraavaksi suuntaamme kohti tulevia seikkailuja, ensi viikolla meitä odottaa jo Kilpisjärvi. Palaamme myöhemmin kertomaan lisää Lapin alueen OpenDigi kehittäjäyhteisön muodostumisesta!

Aurinkoisin terkuin Rovaniemen vahvistukset,
Susanna ja Satu-Maarit